sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Isänpäiväviikonloppu ja purjeiden pesua

Puhdas paloaseman lattia sopii hyvin purjeiden pesemiseen
Purjeet talvisäilöstä autoon ja matka Keski-Suomeen alkoi. Viikonlopuksi oli ohjelmassa paatissa käytössä olleiden purjeiden pesu (fokka ja isopurje), Merenneidon äidin syntymäpäiväkekkerit sekä isänpäiväruokailu Merenneidon mummolassa. Merenneidon isä (Triton) mahdollisti loistavan purjeenpesupaikan. Fokka ja isopurje huuhdeltiin ja suurimmat likakökkäreet putsattiin. Tarkoitus oli saada purjeisiin mahdollisesti kertynyt suola pois. Yöksi purjeet vedettiin letkunkuivaustorniin kuivumaan.

Lamealla saippualiuoksella ja harjalla merisuolalle kyytiä!
Merikapteeni huomasin isopurjeen ylimmän ratsastajan kiinnikkeen hieman purkautuneen, joten seuraavana askeleena kohti purjehduskesää on käyttää isopurje purjeompelijalla. Äkkiseltään Google löysi kolme purjeneulomoa Helsingin alueelta. Edessä on siis purjeen korjauttamista.

Joulukuun puolessa välissä Merikapteeni vei isopurjeen Lauttasaareen purjeompelijalle.

torstai 8. marraskuuta 2012

Pressutus

Myyjä oli ostanut viime talveksi uuden pressun sillä ajatuksella että samaa voisi käyttää useamman vuoden. Toisin sanoen siis pressu ei ollut halvemmasta päästä. Viime talven tuuliset kelit oli kuitenkin laittanut pressun koville ja se oli repeytynyt pieneltä matkalta reunasaumasta. Merikapteeni osti tarvikkeet pressun korjaamiseen, mutta aikaa ei ollut toteuttaa korjausta. Pressutusta edeltävänä iltana Merikapteeni hakikin uuden pressun Motonetistä. Tämä pressu ei ole niin hyvä (laadukas) kuin edeltäjänsä, mutta toivottavasti kestää yhden talven Jospa olisi jossain välissä aikaa korjailla vanhaa..

Torstaina haettiin kaveri hommiin mukaan ja suunnattiin paatille. Pressu paatin ja telineen yli ja kiinnityshommiin. Kiinnittäminen ei ollutkaan mikään yksinkertainen juttu. Paatissa tulee kiertää ilma, mutta pressun pitää kuitenkin olla sen verran tiukassa ettei tuuli tempaise sitä mennessään. Päädyttiin sitten laittamaa erilaisia virityksiä ja vielä vesitonkkia painoksi. Kuvaa ei valitettavasti saatu (hommia tehtiin otsalamppujen ja auton valojen avulla), mutta seuraavan kerran paatilla käydessä. Samalla paatin sisälle vietiin kaksi Biltemasta ostettua kosteudenimaisijaa. Testataan toimiiko. Kosteudensyöjien pitäisi toimia kun kosteus nousee yli 50%. Silloin ”kristallit” ilmeisesti muuttavat olomuotonsa nesteeksi. Saas nähdä. Tuskin niistä haittaakaan on.

Tapahtui myöhemmin: Vanha pressu heivattiin sitten tammikuussa mäkeen autotallista. Se oli revennyt sen verran pahasti että siitä ei enää kelvollista saanut. 2kk:n jälkeen kosteudenimaisijat olivat edelleen ulkoisesti samannäköisiä kuin aloitushetkellä. Vaikea sanoa toimivatko ne halutulla tavalla.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Pressukatteen kasaamista

Tänään pestiin paatin kyljet ja kansi. Vähän vielä jäi kesken, mutta hyvällä mallilla. Eilinen perunakiisseli yhdistettiin tänään oksaalihappoon ja harjattiin pintaan, annettiin vähän aikaa olla ja huuhdeltiin pois. Mönjästä tuli noin 20% oksaalihappogeeliä. Toimi hyvin. Vielä pitää tehdä lisää ja käydä hankaamassa loputkin liat pois. Laimella pesuaine-vesiseoksella pyyhin keittiön ja muita sisäpintoja. Kai siellä voisi loputtomiin putsailla, mutta johonkin pitää lopettaa. Ja keväällä sitten tietenkin pitää kaikki pyyhkiä uudelleen.

Samalla kun pressukatetta ryhdyttiin ihmettelemään, alkoi myös ensimmäiset huoltohommat siinä veneen vieressä. Kun puomi oli noston yhteydessä irrotettu, niin siinä havaittu kulunut pylpyrä vaihdettiin uuteen. Edellinen omistaja olikin hankkinut varaosan valmiiksi, joten operaatio oli helppo ja nopea toteuttaa. Vanha osa oli jo melkoisen muodottomaksi kulunut.



Suurin projekti tänään oli kuitenkin alumiinikehikon rakentaminen veneen päälle, johon talvipressu sitten kiinnitetään. Onneksi oli apuvoimia mukana, kiitos heille. Ilman kahta apumiestä Merikapteeni ei olisi saanut näin vaivattomasti kehikkoa rakennettua. Kiitokseksi tämän päivän ja nostopäivän avusta toinen apupoika vietiin kebabille. Kebab vaihtui pitsaan ja hyvää oli. Toinen apupoika viedään huomenna syömään vaimokkeen kanssa kiitokseksi tästä päivästä ja muutamista sähkötöistä kotona. Hienoa tuntea ihmisiä, jotka osaa asiansa.

Alumiinen pressukatos alkaa rakentua muotoonsa
Matkalla kotiin tarttui mukaan pari leffaa vuokraamosta ja irtokarkkeja. Kallion kierros -suunnitelmat vaihtui siis sohvalöhöilyyn, mutta mikäs sen parempaa puunauspäivän jälkeen. Kotona kapteenilla vielä odotti rännien tyhjennys ja minä sain osakseni auton pesun. Enää en kyllä pese mitään. Vene ja auto riittää yhdelle päivälle.
Tänään opin:
  • hommia kannattaa suunnitella etukäteen että kaikki ehditään tehdä
  • kaakao maistuu erinomaiselta (paremmalta kuin kahvi) juustosämpylöiden kanssa
Merenneito